Ovien ja ikkunoiden maalaus
Ikkunat kuntoon ikkunakarmien huoltomaalauksella
Ikkunoiden maalaus on tärkeää sekä ulkonäön, että ikkunan toimivuuden kannalta. Ikkuna joutuu koville rasituksille Suomen sääolosuhteissa ja maalaus pitää ikkunan toimintakuntoisena pidempään. Ehjä maalipinta on tiivis, eikä vesi pääse kastelemaan puuta. Jos vesi pääsee imeytymään puuhun, nopeuttaa se maalipinnan irtoamista ja ikkunakarmien lahoamista. Ikkuna on usein huollettavissa, vaikka olisikin huonossa kunnossa. Jos ikkuna on pahasti lahoutunut ja kärsinyt, on se kuitenkin parasta suosiolla vaihtaa uuteen. Ikkunoiden perusteellisempi huolto olisi suositeltavaa tehdä vähintään kymmenen vuoden välein. Usein ikkunoiden korjaamiseen ja huoltomaalaamiseen havahdutaan liian myöhään, kun vauriot ovat jo syntyneet.
Plus Rakentajat Pro maalaa ja huoltaa ikkunasi uuden veroisiksi. Huoltamamme ikkunat suojaavat kotiasi taas vuosia eteenpäin. Toteutamme ikkunoiden maalaukset aina takuulla ammattitaidolla ja laadukkailla tarvikkeilla.
Oven maalaus ja huolto tekevät ovesta uudenveroisen
Ulko-oven maalaus ja huolto palauttavat ovesi uudenveroiseksi ja varmistavat, ettei sää tule sisälle kuokkimaan. Ikkunoiden tapaan, myös ovien huonon kunnon ensimerkit näkyvät valumavesien päätekohdasta, eli oven alaosasta. Vesi pääsee livahtamaan saumoista ja rikkinäisestä maalipinnasta. Ovi saattaa myös vääntyä kosteudesta, jolloin ollaan siinä pisteessä, ettei pelkkä huoltomaalaus riitä entisöinniksi vaan on alettava vaihtamaan vanereita ja muita puuosia.
Huollamme ja maalaamme ovesi uuteen loistoon. Ovesi pitää taas pintansa säätä vastaan ja voit nauttia kotisi lämmöstä.
Mistä huomaan ikkunan tai oven maalaustarpeen ja miten niitä huolletaan?
Ikkunan vauriot alkavat yleensä ikkunakarmien alaosasta, jonne sadeveesi aina päätyy. Ajan myötä, maalin ja kitin halkeillessa, vesi pääsee liitoksien välistä tekemään tuhojaan. Nopealla tarkastuksella voidaan todeta kuinka akuutti huollon tarve ikkunoillasi on. Jos karmeissa on halkeamia ja selviä vauriojälkiä, on huoltotoimiin ryhdyttävä mahdollisimman pian. Huonokuntoiset puuosat poistetaan ja korvataan uusilla, jonka jälkeen toteutetaan suojaus ja ikkunan maalaus. Yleensä ikkuna joudutaan irroittamaan kunnostuksen ajaksi, jolloin päästään huoltamaan tarkasti kaikki ikkunan eri osat. Joskus ikkuna voidaan huoltaa paikallaan ollessaankin, mutta tämä katsotaan projektikohtaisesti.